|
 |
 |
MINÄ
Olen Susanna Fränti-Luoto, vuonna 1971 syntynyt hevos- ja koirahieroja
sekä koiratrimmaaja Ruskolta Turun läheltä. Perheeseeni
kuuluvat mieheni lisäksi kaksi tyttöä. Koiria on tällä
hetkellä kolme: irlanninterrieriuros Jämä (s.2006), kääpiövillakoirauros
Jojo (s.2008) ja irlanninterrierinarttu Nami (2008). Sisätiloissa
välillä pyörivät myös kaksi kissaamme.
|
|
Koulutukseltani olen myös suuhygienisti. Näitä töitä
teinkin 90-luvulla, mutta kasvava koira- ja hevosharrastukseni veti minua
puoleensa ja pian huomasinkin olevani töissä ravitallilla. Vuonna
2000 kouluttauduin Tampereen urheiluhierojakoulussa hevos- ja koirahierojaksi.
Asuin Tampereella 5 kuukautta nauttien opiskelusta ja suunnaten kohti
yrittäjyyttä. Lapsien tulo kuitenkin siirsi oman yrityksen aloittamista
esikoisen esikoulun alkamiseen saakka. Tänä aikana toimenkuvaani
hieromisen lisäksi tuli koirien trimmaus. Trimmaamisen olen oppinut
katsomalla muiden trimmaamista, laittamalla omia koiria ja harjoittelemalla
paljon.
Koiraharrastuksiini näyttelyiden lisäksi kuuluvat toko ja pienimuotoisesti
myös agility. Olenkin toiminut paikallisessa koirayhdistyksessä
tottelevaisuuskouluttajana vuodesta 1995.
|
|